Ikääntyneiden yrittäjyyskasvatus – korvaako kokemus koulutuksen?

Mitä on yrittäjyyskasvatus ja kenelle sitä pitäisi suunnata? Korvaako työ- ja elämänkokemus tarpeen yrittäjyyskasvatukselle ikääntyneiden yrittäjien kohdalla? Järjestyksessään 13. Yrittäjyyskasvatuspäivät järjestettiin Helsingissä  2.–3.10.2019 Haaga-Helian Pasilan kampuksella. Tapahtuman järjestivät yhteistyössä Haaga-Helia ammattikorkeakoulu ja Helsingin yliopiston taloustieteen osasto. Yrittäjyyskasvatuspäivät on tarkoitettu tutkijoille, opettajille, yritystoiminnan kehittäjille ja kaikille yrittäjyyskasvatuksen ja yrittäjyyden parissa toimiville ja näistä teemoista kiinnostuneille. Ohjelmassa oli keynote-esitysten lisäksi 44 tutkimus- tai case-esittelyä sekä kolme työpajaa.

Tänä vuonna yrittäjyyskasvatuspäivien pääteemana oli yrittäjyyskasvatuksen kaari – lapsuudesta tulevaisuuden työhön ja yrittäjäksi. Teema herätti kiinnostusta myös EntreFoxhankkeen lähtökohdista; tavoitteenahan hankkeessa on elinikäinen oppiminen ja yrittäjien kyvykkyyden lisääminen yli 55-vuotiaiden yrittäjien tai yrittäjiksi aikovien keskuudessa.

Päivien esitykset olivat hyvin mielenkiintoisia ja toivat näkökulmia eri ikäisten yrittäjyyskasvatukseen. Pikkuyrittäjät-työpajassa pääsimme kuuntelemaan, miten jo alakouluikäiset voivat osallistua yrittäjäkasvatukseen ohjelmassa, jossa tutustutaan yrittäjyyteen ja kehitetään taitoja ryhmässä toteutetussa pikkuyrityksessä. Suuri osa esityksistä sijoittui ihmisen elinkaaressa nuoruuteen – ammatillisiin tai korkeakouluopintoihin. Yrittäjyyskasvatus tässä vaiheessa koetaan hyvin tärkeäksi, sillä vaikka opiskelijat eivät vielä tuossa vaiheessa perustaisikaan yritystä, kylvetään ehkä kiinnostuksen siemen yrittäjyyteen tässä vaiheessa.

Sen sijaan ikääntyneiden yrittäjyyskasvatuksesta emme esityksiä nähneet. Minun ja Sara Lindströmin EntreFox-hankkeesta laadittu esitys Elinikäinen oppiminen ja yrittäjät: Havaintoja Entrefox: +55 Entrepreneurs and Working Life -hankkeen alkutaipaleelta toi keskusteluun myös elinikäisen oppimisen ja aktiivisen ikääntymisen. Ikääntyneillä on suuri määrä kertynyttä kokemusta ja osaamista – miten yrittäjyyskasvatusta saataisiin kohdennettua enemmän myös heille? Ehkä tämä kohderyhmä ei tarvitse samanlaista koulutusta yrittäjyyteen kuin nuorempi polvi. EntreFoxin työpajoissa teemoiksi otetut työkyky ja -hyvinvointi, digiosaaminen, vertaistuki ja ulkomaalaistaustaisten yrittäjyyden tukeminen ovat ainakin osoittautuneet hyödyllisiksi lähestymistavoiksi hankkeen toimintaan osallistuneiden yrittäjien mielestä.

 

Toivottavasti 14.:ssa Yrittäjyyskasvatuspäivissä myös ikääntyneiden yrittäjäkasvatus olisi laajemmin ohjelmassa. Ainakin me EntreFox- hankkeessa teemme sen eteen töitä.

 

Reetta Raitoharju